Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

KunkkuPilkki 24.-25.3.2017 Tahkovuorella

KunkkuPilkki tervehdys

Julkaistu 13.03.2017

KunkkuPilkki 2017 Tapahtumapäällikön tervehdys:

 

Saatiin idea pilkkikilpailun järjestämisestä Tahkovuorelle talvella 2016. Tapahtuma lähti muodostumaan hyvin nopeasti kun kaksi ”hurjapäätä”, itse allekirjoittanut ja Ravintola Kunkun toimitusjohtaja Janne Heikkinen löivät päänsä yhteen. Suuntasimme viime keväänä Lappiin isoihin pilkkikisoihin, josta saimmekin entistä kovemman virikkeen ja näinpä pystyimme seuraavalla viikolla kertomaan myös Tahkolla että täällä pilkitään keväällä 2017. Tapahtuma saadaan entistä paremmaksi kunnon palkinnoilla sekä hyvillä iltajuhlilla. Pääpalkinnoksi päätimme ostaa aivan uuden Lynxin moottorikelkan, jonka kilpailunvoittaja saa itselleen. Muutkin palkinnot on huippuluokkaa. Janne rupesi hoitamaan iltajuhlia ja kiinnitti iltajuhliin todella maailman luokan supertähden kun Kunkun lauteille astuu Samantha Fox. Perjantai illan esiintyjänä Telaketju ja Soviet Onion, joten voisimpa heittää kysymyksen ilmoille, kuka ei tällöin haluaisi Tahkolla olla?. Kilpailukaloina tapahtumassa tulee olemaan syvärissä elävät kalalajit sekä lisäksi istutamme kilpailua edeltävinä päivinä Kirjolohta. Suuri kiitos jo tässä vaiheessa Syvärin alueen kalastustoimikunnalle neuvoista.

 

 

Toivotan kaikki oikein isolla joukolla tulemaan Tahkovuorelle pilkkimään sekä muutenkin.

 

Lue lisää »

Pilkkialue kartta

Julkaistu 13.03.2017

Lue lisää »

Rapala uusi yhteistyökumppanimme.

Julkaistu 02.03.2017

Rapala uusi yhteistyökumppanimme. Iltapilkin nimi muuttuuu Rapala Pilkiksi.

Lue lisää »

Tiedote Samantha Fox

Julkaistu 19.09.2016

TIEDOTE Julkaisuvapaa 19.9.2016 klo 07:00

 

Samantha Fox palaa Tahkolle 25.3.2017

Nilsiä meni sekaisin talvella 30 vuotta sitten, kun maailmantähti Samantha Fox pyörähti kylässä. Ohjelmassa oli tuolloin laulamisen lisäksi laskettelua ja pilkkimistä. Tänä talvena Ravintola Kunkku tuo Foxin takaisin Tahkolle.

Muistan Samanthan viime-esiintymisen Nilsiässä ja tajusin että siitä on vierähtänyt lähes päivälleen 30 vuotta. Olisi aika saada hänet takaisin kulmille! Ajatus vahvistui kun päätimme järjestää pilkkikisan, jonka kruunuksi tarvitaan maailmantähti!” kertoo Kunkku ravintolan yrittäjä Janne Heikkinen

Viime vierailulla Samantha Fox oli äitinsä kanssa ja paikallinen hiihtokoulu sai kunnian opettaa heille laskettelua.

Muistan kun suljimme rinteen, että neiti Fox saa laskea rauhassa. Kyllähän se tilanne jäi nuoren miehen mieleen.” muistelee silloinen NipaSport juniorilaskija, nykyinen Tahkonrinteiden liiketoimintajohtaja Pasi Martikainen.

Viikonlopun aikana järjestetään myös koko kansan pilkkikilpailu, Kunkkupilkki. Syväriin istutetaan kirjolohta, jotta kisaajilla on mahdollisuus saada kunnon saalista. Pääpalkintona on uusi moottorikelkka. Pilkkikisaa odotetaan yli tuhatta kävijää.

Pilkkiminen on mitä parhain koko kansan laji. Toukka koukkuun ja pilkki reikään, siitä se lähtee.” hehkuttaa tapahtuman järjestäjä Tomi Ikonen. ”Toivomme että saamme myös Sammyn jäälle! ”

 

 

Lisätietoja:

Tomi Ikonen, Kunkkupilkin tapahtumajärjestäjä, p. 044-9981156, info@kunkkupilkki.fi

Karolina Huuhtanen, Tahkon tapahtumien kehityspäällikkö, p. 0400 861381 karolina@tahkontapahtumat.fi

kunkkupilkki.fi
Facebook: Kunkkupilkki

syvarinkunkku.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa

https://www.lyyti.fi/reg/KunkkuPilkki_9683

Jaa sosiaalisessa mediassa